11 - 20 / 40 tuloksesta

Reseptilääke

IVEMEND 150 mg infuusiokuiva-aine, liuosta varten 1 x 10 ml

93,68
 
Valitettavasti emme voi taata lämpöherkkien tuotteiden säilymistä kuljetuksen aikana, joten niiden tilaaminen on mahdollista vain noudettavaksi apteekista.

Reseptilääke
Ei korvattava

Vaikuttava aine

fosaprepitantti

Käyttötarkoitus

Lääkettä käytetään estämään syöpälääkkeiden aiheuttamaa pahoinvointia ja oksentelua yleensä yhdessä muiden pahoinvointilääkkeiden kanssa.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan. Lääkeannos annetaan 20–30 minuuttia kestävänä infuusiona noin puoli tuntia ennen solunsalpaajahoitoa yleensä ensimmäisenä hoitopäivänä.

Lääkkeen ottaminen

Lääkäri tai hoitaja antaa lääkkeen laskimoon

Vaikutustapa

Fosaprepitantti muuttuu elimistössä aprepitantiksi. Aprepitantti vaikuttaa keskushermostossa vähentäen pahoinvointia ja oksentelua.

Haittavaikutukset

Lääke aiheuttaa usein nikottelua, heikkouden tunnetta, röyhtäilyä, ruokahaluttomuutta, huimausta, päänsärkyä ja ummetusta tai ripulia. Se saattaa myös nostaa veren maksa-arvoja.

Fosaprepitantilla voi olla yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa. Tämän takia muiden lääkkeiden käytöstä pitää ennen hoitoa kertoa lääkärille tai hoitajalle.

Raskaus ja imetys

Lääkäri arvioi lääkkeen käytön raskauden aikana. Hoidon aikana ei suositella imetystä.

Säilytys

Säilytä jääkaapissa (2 °C – 8 °C).

Ulkonäkö

Valkoinen tai vaalea amorfinen jauhe.

Tuotteen lisätiedot

Selaa tätä tuoteryhmää: PAHOINVOINTILÄÄKKEET
© 2024 Lääketietokeskus
Reseptilääke

METOCLOPRAMIDE ORION 10 mg tabletti, kalvopäällysteinen 1 x 40 fol

Tuotetta on varastossa

13,65
 
Vain kirjautuneet asiakkaat voivat tilata tämän tuotteen. Ole hyvä ja kirjaudu sisään tai rekisteröidy käyttäjäksi.
Reseptilääke
Ei korvattava

Vaikuttava aine

metoklopramidi

Käyttötarkoitus

Pahoinvoinnin ja oksentelun hoito ja esto, mm. syövän solusalpaaja- tai sädehoitojen yhteydessä. Sitä voidaan käyttää myös migreenin aiheuttamaan pahoinvointiin ja oksenteluun.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan. Lääke ei ole tarkoitettu jatkuvaan käyttöön. Sitä ei saa käyttää yli kolmea kuukautta, koska haittavaikutukset lisääntyvät.

Lääkkeen ottaminen

Tabletit niellään runsaan nesteen kera. Jos vaivat ilmaantuvat tavallisesti välittömästi ruokailun jälkeen, tabletit otetaan suun kautta ennen ateriaa, muussa tapauksessa noin tunti ennen oletettua oireiden ilmaantumishetkeä.

Vaikutustapa

Metoklopramidi lievittää ja estää pahoinvointia keskushermostossa. Lisäksi se estää mahansisällön nousua takaisin ruokatorveen ja edistää ruoansulatuskanavan liikehdintää.

Haittavaikutukset

Yleisimpiä haittoja ovat heikotus, huimaus ja ripuli. Suurilla annoksilla kasvojen lihaskrampit ovat mahdollisia. Lapset ja nuoret ovat herkempiä näille ja muille hermostoperäisille haitoille.

Yhteiskäytöstä muiden lääkkeiden kanssa kannattaa keskustella lääkärin tai apteekkihenkilökunnan kanssa. Metoklopramidia ei saa käyttää Parkinsonin taudin hoitoon käytetyn levodopan kanssa, koska silloin kummankin lääkkeen vaikutukset estyvät.

Alkoholin käyttöä ei suositella lääkehoidon aikana, koska se voi voimistaa lääkkeen haitallisia vaikutuksia. Metoklopramidi voi heikentää ajokykyä ja tarkkuutta vaativien tehtävien suorittamista.

Raskaus ja imetys

Lääkäri arvioi lääkkeen käytön raskauden aikana. Lääkityksen aikana ei pidä imettää.

Säilytys

Ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita, joten voidaan säilyttää huoneenlämmössä (15-25 °C).

Ulkonäkö

Valkoinen tai melkein valkoinen, pyöreä, kupera kalvopäällysteinen tabletti, jossa on jakouurre molemmilla puolilla, halkaisija 7 mm.

Tabletin voi jakaa yhtä suuriin annoksiin.

Tuotteen lisätiedot

Vaihtokelpoinen tuote

Nimi Pakkauskoko Hinta Viitehinta Korvattavuus Korvattu hinta
PRIMPERAN 10 mg tabletti 1 x 40 fol
(Reseptilääke)
1 x 40 fol 13,65 Ei korvattava
METOCLOPRAMIDE ACCORD 10 mg tabletti 1 x 40 fol
(Reseptilääke)
1 x 40 fol 10,75 Ei korvattava

METOCLOPRAMIDE ORION 10 mg tabletti, kalvopäällysteinen 1 x 100 fol

Tuotetta on varastossa

4,97
 
Lääke on korvattava
Peruskorvaus 40 %

METOCLOPRAMIDE ACCORD 10 mg tabletti 1 x 100 fol
(Reseptilääke)
1 x 100 fol 4,97 Ei korvattava

ONDANSETRON STADA 4 mg tabletti, kalvopäällysteinen 1 x 10 fol

Tuotetta on varastossa

17,47
 
Ylempi erityiskorvaus 100 % omavastuu 4,5 € Peruskorvaus 40 %

Vaikuttava aine

ondansetroni

Käyttötarkoitus

Syöpälääkkeiden ja sädehoidon aiheuttama ja leikkauksen jälkeinen pahoinvointi ja oksentelu.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan.

Lääkkeen ottaminen

Tabletti niellään runsaan veden kera. Muiden lääkkeiden käytöstä on syytä keskustella lääkärin kanssa.

Vaikutustapa

Solunsalpaajat ja sädehoito voivat vapauttaa elimistössä serotoniinia, joka käynnistää oksennusrefleksin. Ondansetroni estää tämän refleksin käynnistymisen, mikä estää pahoinvointia ja oksentelua. Ondansetroni on serotoniinireseptorin salpaaja.

Haittavaikutukset

Lääkkeen yleisin haittavaikutus on päänsärky. Joskus voi esiintyä myös lämmön tunnetta, punastumista ja ummetusta.

Raskaus ja imetys

Lääkkeen käyttöä raskauden ja imetyksen aikana ei suositella.

Säilytys

Ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita, joten voidaan säilyttää huoneenlämmössä (15-25ºC), alkuperäispakkauksessa. Herkkä valolle.

Ulkonäkö

4 mg: vaaleankeltainen, pyöreä, kaksoiskupera tabletti, jossa merkintä 41 yhdellä puolella, halkaisija 7,2 mm.
8 mg: vaaleankeltainen, pyöreä, kaksoiskupera tabletti, jossa merkintä 42 yhdellä puolella, halkaisija 9,2 mm.

1 x 10 fol 17,80 Lääke on korvattava
12,11 €
ZOFRAN ZYDIS 4 mg tabletti, kylmäkuivattu 1 x 10 fol
(Reseptilääke)
1 x 10 fol 32,04 Lääke on korvattava
Ylempi erityiskorvaus 100 % omavastuu 4,5 € Peruskorvaus 40 %
20,66 €
ZOFRAN ZYDIS 4 mg tabletti, kylmäkuivattu 1 x 10 fol
(Reseptilääke)
1 x 10 fol 32,04 Lääke on korvattava
20,66 €

Selaa tätä tuoteryhmää: PAHOINVOINTILÄÄKKEET
© 2024 Lääketietokeskus
Reseptilääke

ONDANSETRON STADA 8 mg tabletti, kalvopäällysteinen 1 x 10 fol

Tuotetta on varastossa

29,08
 
Vain kirjautuneet asiakkaat voivat tilata tämän tuotteen. Ole hyvä ja kirjaudu sisään tai rekisteröidy käyttäjäksi.
Reseptilääke
Lääke on korvattava
Ylempi erityiskorvaus 100 % omavastuu 4,5 € Peruskorvaus 40 %
Viitehinta: 29,58 €

Vaikuttava aine

ondansetroni

Käyttötarkoitus

Syöpälääkkeiden ja sädehoidon aiheuttama ja leikkauksen jälkeinen pahoinvointi ja oksentelu.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan.

Lääkkeen ottaminen

Tabletti niellään runsaan veden kera. Muiden lääkkeiden käytöstä on syytä keskustella lääkärin kanssa.

Vaikutustapa

Solunsalpaajat ja sädehoito voivat vapauttaa elimistössä serotoniinia, joka käynnistää oksennusrefleksin. Ondansetroni estää tämän refleksin käynnistymisen, mikä estää pahoinvointia ja oksentelua. Ondansetroni on serotoniinireseptorin salpaaja.

Haittavaikutukset

Lääkkeen yleisin haittavaikutus on päänsärky. Joskus voi esiintyä myös lämmön tunnetta, punastumista ja ummetusta.

Raskaus ja imetys

Lääkkeen käyttöä raskauden ja imetyksen aikana ei suositella.

Säilytys

Ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita, joten voidaan säilyttää huoneenlämmössä (15-25ºC), alkuperäispakkauksessa. Herkkä valolle.

Ulkonäkö

4 mg: vaaleankeltainen, pyöreä, kaksoiskupera tabletti, jossa merkintä 41 yhdellä puolella, halkaisija 7,2 mm.
8 mg: vaaleankeltainen, pyöreä, kaksoiskupera tabletti, jossa merkintä 42 yhdellä puolella, halkaisija 9,2 mm.

Tuotteen lisätiedot

Vaihtokelpoinen tuote

Nimi Pakkauskoko Hinta Viitehinta Korvattavuus Korvattu hinta
ZOFRAN ZYDIS 8 mg tabletti, kylmäkuivattu 1 x 10 fol
(Reseptilääke)
1 x 10 fol 45,12 29,58 € Lääke on korvattava
Ylempi erityiskorvaus 100 % omavastuu 4,5 € Peruskorvaus 40 %
28,51 €

Selaa tätä tuoteryhmää: PAHOINVOINTILÄÄKKEET
© 2024 Lääketietokeskus
Reseptilääke

KYTRIL 2 mg tabletti, kalvopäällysteinen 1 x 5 fol

56,46
 
Vain kirjautuneet asiakkaat voivat tilata tämän tuotteen. Ole hyvä ja kirjaudu sisään tai rekisteröidy käyttäjäksi.
Reseptilääke
Viitehinta: 56,47 €

Tuotteen lisätiedot

Vaihtokelpoinen tuote

Nimi Pakkauskoko Hinta Viitehinta Korvattavuus Korvattu hinta
GRANISETRON STADA 2 mg tabletti, kalvopäällysteinen 1 x 5 fol
(Reseptilääke)
1 x 5 fol 55,97 56,47 € Lääke on korvattava
Peruskorvaus 40 %
35,02 €

Selaa tätä tuoteryhmää: PAHOINVOINTILÄÄKKEET
© 2024 Lääketietokeskus
Reseptilääke

ONDANSETRON STADA 4 mg tabletti, kalvopäällysteinen 1 x 100 fol

137,85
 
Vain kirjautuneet asiakkaat voivat tilata tämän tuotteen. Ole hyvä ja kirjaudu sisään tai rekisteröidy käyttäjäksi.
Reseptilääke
Lääke on korvattava
Ylempi erityiskorvaus 100 % omavastuu 4,5 € Peruskorvaus 40 %
Viitehinta: 138,35 €

Vaikuttava aine

ondansetroni

Käyttötarkoitus

Syöpälääkkeiden ja sädehoidon aiheuttama ja leikkauksen jälkeinen pahoinvointi ja oksentelu.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan.

Lääkkeen ottaminen

Tabletti niellään runsaan veden kera. Muiden lääkkeiden käytöstä on syytä keskustella lääkärin kanssa.

Vaikutustapa

Solunsalpaajat ja sädehoito voivat vapauttaa elimistössä serotoniinia, joka käynnistää oksennusrefleksin. Ondansetroni estää tämän refleksin käynnistymisen, mikä estää pahoinvointia ja oksentelua. Ondansetroni on serotoniinireseptorin salpaaja.

Haittavaikutukset

Lääkkeen yleisin haittavaikutus on päänsärky. Joskus voi esiintyä myös lämmön tunnetta, punastumista ja ummetusta.

Raskaus ja imetys

Lääkkeen käyttöä raskauden ja imetyksen aikana ei suositella.

Säilytys

Ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita, joten voidaan säilyttää huoneenlämmössä (15-25ºC), alkuperäispakkauksessa. Herkkä valolle.

Ulkonäkö

4 mg: vaaleankeltainen, pyöreä, kaksoiskupera tabletti, jossa merkintä 41 yhdellä puolella, halkaisija 7,2 mm.
8 mg: vaaleankeltainen, pyöreä, kaksoiskupera tabletti, jossa merkintä 42 yhdellä puolella, halkaisija 9,2 mm.

Tuotteen lisätiedot

Vaihtokelpoinen tuote

Nimi Pakkauskoko Hinta Viitehinta Korvattavuus Korvattu hinta
ZOFRAN 4 mg tabletti, kalvopäällysteinen 1 x 100 kpl
(Reseptilääke)
1 x 100 kpl 173,59 138,35 € Lääke on korvattava
Ylempi erityiskorvaus 100 % omavastuu 4,5 € Peruskorvaus 40 %
105,59 €
ONDANSETRON STADA 4 mg tabletti, kalvopäällysteinen 1 x 100 fol
(Reseptilääke)
1 x 100 fol 137,80 138,35 € Lääke on korvattava
84,11 €

Selaa tätä tuoteryhmää: PAHOINVOINTILÄÄKKEET
© 2024 Lääketietokeskus
Reseptilääke

PRIMPERAN 10 mg tabletti 1 x 40 fol

13,65
 
Vain kirjautuneet asiakkaat voivat tilata tämän tuotteen. Ole hyvä ja kirjaudu sisään tai rekisteröidy käyttäjäksi.
Reseptilääke
Ei korvattava

Vaikuttava aine

metoklopramidi

Käyttötarkoitus

Pahoinvoinnin ja oksentelun hoito ja esto, mm. syövän solusalpaaja- tai sädehoitojen yhteydessä. Sitä voidaan käyttää myös migreenin aiheuttamaan pahoinvointiin ja oksenteluun sekä myös muissa ruoansulatuskanavan häiriöissä ja mahatutkimusten esilääkityksenä.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan. Lääke ei ole tarkoitettu jatkuvaan käyttöön. Sitä ei saa käyttää yli kolmea kuukautta, koska haittavaikutukset lisääntyvät.

Lääkkeen ottaminen

Tabletit niellään runsaan nesteen kera. Jos vaivat ilmaantuvat tavallisesti välittömästi ruokailun jälkeen, tabletit otetaan suun kautta ennen ateriaa, muussa tapauksessa noin tunti ennen oletettua oireiden ilmaantumishetkeä.

Vaikutustapa

Metoklopramidi lievittää ja estää pahoinvointia keskushermostossa. Lisäksi se estää mahansisällön nousua takaisin ruokatorveen ja edistää ruoansulatuskanavan liikehdintää.

Haittavaikutukset

Yleisimpiä haittoja ovat heikotus ja huimaus. Suurilla annoksilla kasvojen lihaskrampit ovat mahdollisia. Lapset ja nuoret ovat herkempiä näille ja muille hermostoperäisille haitoille.

Yhteiskäytöstä muiden lääkkeiden kanssa kannattaa keskustella lääkärin tai apteekkihenkilökunnan kanssa. Metoklopramidia ei saa käyttää Parkinsonin taudin hoitoon käytetyn levodopan kanssa, koska silloin kummankin lääkkeen vaikutukset estyvät.

Alkoholin käyttöä ei suositella lääkehoidon aikana, koska se voi voimistaa lääkkeen haitallisia vaikutuksia. Metoklopramidi voi heikentää ajokykyä ja tarkkuutta vaativien tehtävien suorittamista.

Raskaus ja imetys

Lääkettä voidaan lääkärin harkinnan perusteella käyttää raskauden aikana. Lääkettä kertyy äidinmaitoon, minkä vuoksi lääkityksen aikana ei pidä imettää.

Säilytys

Huoneenlämmössä (15–25 ºC).

Ulkonäkö

PRIMPERAN injektioneste, liuos 5 mg/ml

Kirkas, väritön tai melkein väritön liuos.

PRIMPERAN tabletti 10 mg

Valkoinen tai melkein valkoinen, litteä tabletti, jossa on jakouurre toisella puolella ja teksti "Primperan 10" toisella puolella, halkaisija 7 mm, paino noin 125 mg.

Tuotteen lisätiedot

Vaihtokelpoinen tuote

Nimi Pakkauskoko Hinta Viitehinta Korvattavuus Korvattu hinta
METOCLOPRAMIDE ORION 10 mg tabletti, kalvopäällysteinen 1 x 40 fol
(Reseptilääke)
1 x 40 fol 13,65 Ei korvattava
METOCLOPRAMIDE ACCORD 10 mg tabletti 1 x 40 fol
(Reseptilääke)
1 x 40 fol 10,75 Ei korvattava

Selaa tätä tuoteryhmää: PAHOINVOINTILÄÄKKEET
© 2024 Lääketietokeskus
Reseptilääke

PRIMPERAN 10 mg tabletti 1 x 100 fol

Pitkäaikainen saatavuuskatkos (tieto lisätty 26.7.23).

4,97
 
Vain kirjautuneet asiakkaat voivat tilata tämän tuotteen. Ole hyvä ja kirjaudu sisään tai rekisteröidy käyttäjäksi.
Reseptilääke
Ei korvattava

Valitettavasti nämä tuotteet eivät ole myynnissä.

Vaikuttava aine

metoklopramidi

Käyttötarkoitus

Pahoinvoinnin ja oksentelun hoito ja esto, mm. syövän solusalpaaja- tai sädehoitojen yhteydessä. Sitä voidaan käyttää myös migreenin aiheuttamaan pahoinvointiin ja oksenteluun sekä myös muissa ruoansulatuskanavan häiriöissä ja mahatutkimusten esilääkityksenä.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan. Lääke ei ole tarkoitettu jatkuvaan käyttöön. Sitä ei saa käyttää yli kolmea kuukautta, koska haittavaikutukset lisääntyvät.

Lääkkeen ottaminen

Tabletit niellään runsaan nesteen kera. Jos vaivat ilmaantuvat tavallisesti välittömästi ruokailun jälkeen, tabletit otetaan suun kautta ennen ateriaa, muussa tapauksessa noin tunti ennen oletettua oireiden ilmaantumishetkeä.

Vaikutustapa

Metoklopramidi lievittää ja estää pahoinvointia keskushermostossa. Lisäksi se estää mahansisällön nousua takaisin ruokatorveen ja edistää ruoansulatuskanavan liikehdintää.

Haittavaikutukset

Yleisimpiä haittoja ovat heikotus ja huimaus. Suurilla annoksilla kasvojen lihaskrampit ovat mahdollisia. Lapset ja nuoret ovat herkempiä näille ja muille hermostoperäisille haitoille.

Yhteiskäytöstä muiden lääkkeiden kanssa kannattaa keskustella lääkärin tai apteekkihenkilökunnan kanssa. Metoklopramidia ei saa käyttää Parkinsonin taudin hoitoon käytetyn levodopan kanssa, koska silloin kummankin lääkkeen vaikutukset estyvät.

Alkoholin käyttöä ei suositella lääkehoidon aikana, koska se voi voimistaa lääkkeen haitallisia vaikutuksia. Metoklopramidi voi heikentää ajokykyä ja tarkkuutta vaativien tehtävien suorittamista.

Raskaus ja imetys

Lääkettä voidaan lääkärin harkinnan perusteella käyttää raskauden aikana. Lääkettä kertyy äidinmaitoon, minkä vuoksi lääkityksen aikana ei pidä imettää.

Säilytys

Huoneenlämmössä (15–25 ºC).

Ulkonäkö

PRIMPERAN injektioneste, liuos 5 mg/ml

Kirkas, väritön tai melkein väritön liuos.

PRIMPERAN tabletti 10 mg

Valkoinen tai melkein valkoinen, litteä tabletti, jossa on jakouurre toisella puolella ja teksti "Primperan 10" toisella puolella, halkaisija 7 mm, paino noin 125 mg.

Tuotteen lisätiedot

Vaihtokelpoinen tuote

Nimi Pakkauskoko Hinta Viitehinta Korvattavuus Korvattu hinta
METOCLOPRAMIDE ORION 10 mg tabletti, kalvopäällysteinen 1 x 100 fol
(Reseptilääke)
1 x 100 fol 4,97 Lääke on korvattava
Peruskorvaus 40 %
4,42 €
METOCLOPRAMIDE ACCORD 10 mg tabletti 1 x 100 fol
(Reseptilääke)
1 x 100 fol 4,97 Ei korvattava

Selaa tätä tuoteryhmää: PAHOINVOINTILÄÄKKEET
© 2024 Lääketietokeskus
Reseptilääke

PRIMPERAN 5 mg/ml injektioneste, liuos 12 x 2 ml

11,46