1 - 48 / 492 tuloksesta |
|
Kissojen sisäloishäätöön on saatavilla suun kautta annosteltavia tabletteja ja pastoja. Yleisimmät sisäloiset kissoilla ovat suolinkaiset. Ulkoilevilla kissoilla esiintyy lisäksi heisimatoja. Kissoja suositellaan madottamaan yleensä kaksi kertaa vuodessa. Ulkona liikkuvat kissat tarvitsevat kuitenkin vähintään 3-4 sisäloishäätöä vuodessa, jotka tehoavat sekä suolinkaisiin että heisimatoihin. Ulkomaille matkustettaessa on tärkeää huolehtia sisäloishäädöstä heisimatoihin tehoavalla valmisteella ennen Suomeen paluuta. Sisäloiset voivat siirtyä helposti nartusta pentuihin, joten narttu tulee madottaa ennen astutusta ja vähintään kerran tiineysaikana. Syntyneet kissanpennut tulee myös madottaa kahden, neljän, kuuden ja kahdeksan viikon iässä sekä 1-2 viikkoa ennen perusrokotuksia.
Kissoille on saatavilla ulkoisesti käytettäviä sekä iholle annosteltavia valmisteita ulkoloishäätöön. Ulkoileville kissoille suositellaan käyttämään loishäätövalmisteita punkkitartuntojen ehkäisemiseksi keväästä syksyyn. Tehokas aine punkkien torjuntaan kissoilla on fiproniili. Punkit, jotka kiinnittyvät kissan ihoon, on parasta poistaa käyttämällä punkkipihtejä. Kissoilla ei yleensä esiinny täitartuntoja, mutta väiveiden ja kirppujen hoitoon voidaan käyttää fiproniilia, mutta ei permetriiniä.