ramipriili
Lääkettä käytetään alentamaan kohonnutta verenpainetta ja lievittämään sydämen vajaatoiminnan oireita. Sitä annetaan myös sydäninfarktin sairastaneille sydänpotilaille, koska se tällöin vähentää äkkikuoleman vaaraa.
Lääkärin ohjeen mukaan. Yleensä hoito aloitetaan pienehköllä annoksella, jota sitten nostetaan tarpeen mukaan. Runsasta ruokasuolan käyttöä kannattaa vähentää, koska tällöin lääkeannoksia voidaan pitää pienempinä ja verenpaine saattaa alentua jo pelkästään suolan sisältämän natriumin saannin vähentyessä.
Tabletit niellään murskaamatta ja pureskelematta runsaan nesteen kera aterioinnista riippumatta. Tabletin voi tarvittaessa jakaa kahtia. Lääkeannos otetaan mieluimmin aamuisin, jos lääkettä on tarkoitus käyttää vain kerran päivässä.
Ramipriili kuuluu ACE-estäjiin. Se estää angiotensiini -nimisen peptidin muuttumista aktiiviseen, verenpainetta kohottavaan muotoon. Tällöin koholla oleva paine alenee ja samalla sydämen kuorma kevenee. Vaikutus alkaa yleensä 1-2 tunnissa ja on voimakkaimmillaan 3-6 tunnin kuluttua lääkkeen ottamisesta. Lääke saavuttaa täyden tehonsa muutaman hoitoviikon jälkeen.
Joskus on esiintynyt päänsärkyä, huimausta, ruuansulatuskanavan oireita kuten ripulia, ihottumaa, rintakipua ja lihaskipuja. ACE-estäjille ominainen haittavaikutus on kuiva, itsepintainen yskä, joka poistuu kun lääkitys vaihdetaan. Huimaus voi ilmetessään haitata keskittymiskykyä mm. liikenteessä ja muissa tarkkuutta vaativissa tilanteissa.
Lääkettä ei saa käyttää raskauden eikä imetyksen aikana.
Säilytä alle 25°C. Säilytä alkuperäispakkauksessa. Herkkä valolle. Herkkä kosteudelle.
Valkoinen, pitkänomainen, tasopintainen, viistoreunainen, jakoura molemmin puolin. Toisella puolen kohopainatus R 1,25, R 2,5, R 5 tai R 10.
Nimi | Pakkauskoko | Hinta | Viitehinta | Korvattavuus | Korvattu hinta | |
---|---|---|---|---|---|---|
CARDACE 2,5 mg tabletti 1 x 98 fol
(Reseptilääke) |
1 x 98 fol | 4,53 € | 4,53 € |
Korvattava
Alempi erityiskorvaus 65 % Peruskorvaus 40 % |
||
RAMIPRIL HEXAL 2,5 mg tabletti 1 x 100 fol
(Reseptilääke) |
1 x 100 fol | 3,54 € | 4,04 € |
Korvattava
Alempi erityiskorvaus 65 % Peruskorvaus 40 % |
||
RAMIPRIL RATIOPHARM 2,5 mg tabletti 1 x 100 fol
(Reseptilääke) |
1 x 100 fol | 4,53 € | 4,53 € |
Korvattava
Alempi erityiskorvaus 65 % Peruskorvaus 40 % |
Verkkoapteekki.fi on Järvenpään Lähiapteekin verkkokauppa.
Haluamme tarjota sinulle helpon tavan tilata apteekkituotteita luotettavasti viralliselta suomalaiselta apteekilta.
Tarjoamme laajan tuotevalikoiman suosituimpia apteekkituotteita sekä monipuoliset maksu- ja toimitustavat.
Puh. 09 2798 0333
Palvelemme teitä Lähiapteekki Järvenpään aukioloaikojen mukaan
Ma-pe 8-20
La 8-18
Su 10-18
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea
Sähköpostiosoite kirjaamo@fimea.fi
Fimean vaihde: 0295223341
-
-
-