perindopriili, indapamidi
Kohonneen verenpaineen hoito.
Lääkärin ohjeen mukaan. Yleensä otetaan yksi tabletti vuorokaudessa.
Tabletti niellään runsaan nesteen kera aamulla ennen ateriaa.
Perindopriili estää angiotensiini -nimisen aineen muuttumista muotoon, joka supistaa verisuonia ja kohottaa verenpainetta. Näin verenpaine laskee. Indapamidi poistaa ylimääräistä nestettä elimistöstä ja tehostaa perindopriilin verenpainetta alentavaa vaikutusta.
Lääkkeen käytön aikana voi joskus esiintyä yliherkkyyttä, näön heikentymistä, päänsärkyä, huimausta, verenpaineen laskua, tunto- tai makuhäiriöitä, tinnitusta, yskää, hengenahdistusta, mahavaivoja, ihottumaa, kutinaa, lihaskouristuksia, heikkoutta tai veren matalaa kaliumpitoisuutta. Etenkin hoidon alussa ilmenevät mahdolliset verenpaineen laskuun liittyvät oireet, kuten huimaus, voivat haitata ajokykyä. Lääkkeellä voi olla yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa, joten kaikista muista lääkityksistä tai luontaistuotteista on neuvoteltava lääkärin tai apteekkihenkilökunnan kanssa.
Ei saa käyttää raskauden toisen eikä kolmannen kolmanneksen aikana. Ei suositella ensimmäisen raskauskolmanneksen eikä imetyksen aikana.
COPRENESSA tabletti 4/1,25 mg Säilytä alkuperäispakkauksessa. Herkkä kosteudelle. Säilytä alle 30 °C. COPRENESSA tabletti 8/2,5 mg Säilytä alle 30°C.
Säilytä alkuperäispakkauksessa. Herkkä kosteudelle.
COPRENESSA tabletti 4/1,25 mg Soikea, valkoinen, hieman kaksoiskupera reunoistaan viistottu tabletti. COPRENESSA tabletti 8/2,5 mg Tabletit ovat valkoisia, soikeita, hieman kaksoiskuperia ja niiden toisella puolella on jakouurre. Jakouurre on tarkoitettu vain nielemisen helpottamiseksi eikä jakamiseksi yhtä suuriin annoksiin.
Nimi | Pakkauskoko | Hinta | Viitehinta | Korvattavuus | Korvattu hinta | |
---|---|---|---|---|---|---|
COVERSYL COMP NOVUM 10/2,5 mg tabletti, kalvopäällysteinen 1 x 90 kpl
(Reseptilääke) |
1 x 90 kpl | 50,30 € | 47,50 € |
Korvattava
Alempi erityiskorvaus 65 % Peruskorvaus 40 % |
||
COVERSYL COMP NOVUM 10/2,5 mg tabletti, kalvopäällysteinen 1 x 90 kpl
(Reseptilääke) |
1 x 90 kpl | 47,40 € | 47,50 € | Korvattava |
Verkkoapteekki.fi on Järvenpään Lähiapteekin verkkokauppa.
Haluamme tarjota sinulle helpon tavan tilata apteekkituotteita luotettavasti viralliselta suomalaiselta apteekilta.
Tarjoamme laajan tuotevalikoiman suosituimpia apteekkituotteita sekä monipuoliset maksu- ja toimitustavat.
Puh. 09 2798 0333
Palvelemme teitä Lähiapteekki Järvenpään aukioloaikojen mukaan
Ma-pe 8-20
La 8-18
Su 10-18
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea
Sähköpostiosoite kirjaamo@fimea.fi
Fimean vaihde: 0295223341
-
-
-