aripipratsoli
Skitsofrenian hoito sekä kaksisuuntaisen mielialahäiriön maniavaiheen hoito ja ehkäisy.
Lääkärin ohjeen mukaan. Yleensä otetaan yksi annos kerran päivässä.
Lääkkeen voi ottaa ruokailusta riippumatta.
Aripipratsoli on psykoosilääke, joka vaikuttaa keskushermostossa muuttamalla siellä eräiden välittäjäaineiden, kuten dopamiinin ja serotoniinin vaikutustapoja. Tila alkaa parantua useiden päivien tai muutaman viikon kuluttua hoidon alkamisesta.
Lääkkeen käytön aikana voi joskus esiintyä diabetesta, rauhattomuutta, unettomuutta, ahdistuneisuutta, liikehäiriöitä, vapinaa, huimausta, uneliaisuutta, päänsärkyä, näön hämärtymistä, mahavaivoja tai syljen liikaeritystä. Mahdolliset haittavaikutukset, kuten väsymys, pyörtyminen, näön hämärtyminen tai kahtena näkeminen, saattavat heikentää ajokykyä. Lääkkeellä voi olla yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa, joten kaikista muista lääkityksistä tulee sopia lääkärin kanssa.
Lääkäri arvioi lääkkeen käytön raskauden aikana. Lääkityksen aikana ei pidä imettää.
Tämä lääkevalmiste ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita.
5 mg tabletti: sininen, pyöreä, viistoreunainen tabletti, jossa voi olla tummempia ja vaaleampia pilkkuja (halkaisija: 5 mm, paksuus: 1,4–2,4 mm). 10 mg tabletti: vaaleanpunertava, suorakaiteen muotoinen tabletti, jossa voi olla tummempia ja vaaleampia täpliä ja jonka toisella puolella on merkintä ”A10” (pituus: 8 mm, leveys: 4,5 mm, paksuus: 2,1–3,1 mm). 15 mg tabletti: vaalean tai ruskehtavan keltainen, pyöreä, hieman kaksoiskupera, viistoreunainen tabletti, jossa voi olla tummempia ja vaaleampia täpliä ja jonka toisella puolella on merkintä ”A15” (pituus: 7,5 mm, paksuus: 2,5–3,7 mm). 30 mg tabletti: vaaleanpunertava, pyöreä, kaksoiskupera, viistoreunainen tabletti, jossa voi olla tummempia ja vaaleampia täpliä ja jonka toisella puolella on merkintä ”A30” (pituus: 9 mm, paksuus: 3,9–5,3 mm).
Nimi | Pakkauskoko | Hinta | Viitehinta | Korvattavuus | Korvattu hinta | |
---|---|---|---|---|---|---|
ABILIFY 5 mg tabletti 28 x 1 fol
(Reseptilääke) |
28 x 1 fol | 165,56 € | Ei korvattava | |||
ARIPIPRAZOL STADA 5 mg tabletti 1 x 28 fol
(Reseptilääke) |
1 x 28 fol | 4,72 € | 5,22 € |
Korvattava
Ylempi erityiskorvaus 100 % omavastuu 4,5 € Peruskorvaus 40 % |
||
ARIPIPRAZOLE ACCORD 5 mg tabletti 28 x 1 fol
(Reseptilääke) |
28 x 1 fol | 5,21 € | 5,22 € |
Korvattava
Ylempi erityiskorvaus 100 % omavastuu 4,5 € Peruskorvaus 40 % |
||
ARIPIPRAZOLE RATIOPHARM 5 mg tabletti 1 x 28 fol
(Reseptilääke) |
1 x 28 fol | 5,21 € | 5,22 € |
Korvattava
Ylempi erityiskorvaus 100 % omavastuu 4,5 € Peruskorvaus 40 % |
||
ARIPIPRAZOLE ORION 5 mg tabletti 1 x 28 fol
(Reseptilääke) |
1 x 28 fol | 5,13 € | 5,22 € | Korvattava |
Verkkoapteekki.fi on Järvenpään Lähiapteekin verkkokauppa.
Haluamme tarjota sinulle helpon tavan tilata apteekkituotteita luotettavasti viralliselta suomalaiselta apteekilta.
Tarjoamme laajan tuotevalikoiman suosituimpia apteekkituotteita sekä monipuoliset maksu- ja toimitustavat.
Puh. 09 2798 0333
Palvelemme teitä Lähiapteekki Järvenpään aukioloaikojen mukaan
Ma-pe 8-20
La 8-18
Su 10-18
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea
Sähköpostiosoite kirjaamo@fimea.fi
Fimean vaihde: 0295223341
-
-
-