ketotifeeni
Lääkettä käytetään lievittämään silmien kausittaisen allergisen sidekalvontulehduksen oireita. Lääkettä ei käytetä alle 3-vuotiaille.
Jos lääkäri on määrännyt lääkettä, sitä käytetään lääkärin ohjeen mukaan. Itsehoidossa tavallinen annostus aikuisille ja yli 3-vuotiaille lapsille on 1 tippa 2 kertaa päivässä. Kerta-annospakkauksessa oleva ainemäärä riittää kummankin silmän hoitoon.
Silmätippoja otettaessa pää taivutetaan taaksepäin ja silmätippa tiputetaan silmän sidekalvopussiin eli alaluomen alle. Tiputtamisen jälkeen silmät suljetaan ja painetaan sormen kärjellä silmänurkkaa noin 1-2 minuuttia. Kerta-annospakkauksen kärjellä ei saa koskettaa silmään eikä mihinkään muuhunkaan, koska tällöin lääkkeeseen voi päästä bakteereja. Jos silmää lääkitään muillakin tipoilla, on erilaisten tippojen ottamisen välillä pidettävä vähintään viiden minuutin tauko.
Ketotifeeni on antihistamiini, joka vaimentaa paikallisesti histamiinin, yliherkkyysreaktioissa liiallisena erittyvän aineen, haitallisia vaikutuksia. Tällöin silmien vuotaminen, kirvely ja sidekalvojen turvotus vähenevät.
Silmissä saattaa esiintyä ohimenevää vähäistä ärsytystä tai kipua tippojen laittamisen jälkeen. Joskus saattaa ilmetä silmätulehduksia tai sarveiskalvon pintakerroksen vaurioita.
Lääkäri arvioi lääkkeen käytön raskauden aikana. Voidaan käyttää imetyksen aikana.
Säilytä alle 25 °C.
Älä säilytä kylmässä. Ei saa jäätyä.
Pidä pakkaus alumiinipussissa.
Kirkas, väritön liuos, jonka pH on 5,0–6,0 ja osmolaliteetti 230–300 mOsm/kg.
Nimi | Pakkauskoko | Hinta | Viitehinta | Korvattavuus | Korvattu hinta | |
---|---|---|---|---|---|---|
ZADITEN 0,25 mg/ml silmätipat, liuos, kerta-annospakkaus 60 x 0,4 ml
(Reseptilääke) |
60 x 0,4 ml | 13,05 € | 15,50 € |
Korvattava
Peruskorvaus 40 % |
||
ZADITEN 0.25 mg/ml silmätipat, liuos, kerta-annospakkaus 60 x 0.4 ml
(Reseptilääke) |
60 x 0.4 ml | 15,46 € | 15,50 € | Korvattava | ||
ZADITEN 0.25 mg/ml silmätipat, liuos, kerta-annospakkaus 60 x 0.4 ml
(Reseptilääke) |
60 x 0.4 ml | 34,28 € | Ei korvattava | |||
OCUTIFEX 0,25 mg/ml silmätipat, liuos, kerta-annospakkaus 60x0,4 ml | 60 x 0.4 ml | 19,90 € | 15,50 € | Ei korvattava |
|
Verkkoapteekki.fi on Järvenpään Lähiapteekin verkkokauppa.
Haluamme tarjota sinulle helpon tavan tilata apteekkituotteita luotettavasti viralliselta suomalaiselta apteekilta.
Tarjoamme laajan tuotevalikoiman suosituimpia apteekkituotteita sekä monipuoliset maksu- ja toimitustavat.
Puh. 09 2798 0333
Palvelemme teitä Lähiapteekki Järvenpään aukioloaikojen mukaan
Ma-pe 8-20
La 8-18
Su 10-18
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea
Sähköpostiosoite kirjaamo@fimea.fi
Fimean vaihde: 0295223341
-
-
-