perindopriili
Lääkettä käytetään kohonneen verenpaineen eli hypertonian, sekä sydämen vajaatoiminnan hoitoon. Sitä voidaan käyttää myös sepelvaltimotautia sairastavilla vähentämään sydänkohtauksen riskiä.
Lääkärin ohjeen mukaan. Verenpaineen hoitoon lääke otetaan yleensä aamulla, koska verenpaine on korkeimmillaan aamupäivällä. .
Tabletti otetaan nesteen kanssa ennen aamiaista. Ne voidaan puolittaa ja jakaa yhtäsuuriin annoksiin.
ACE:n estäjät estävät angiotensiini -nimisen aineen syntyä elimistössä. Angiotensiini supistaa verisuonia, aiheuttaa suolan ja nesteen kertymistä elimistöön ja nostaa verenpainetta. Kun angiotensiinia on vähemmän verenkierrossa, verisuonet laajenevat, verenpaine laskee ja sydämen työmäärä vähenee.
Tavallisin haitta on itsepintainen, kuiva yskä; joskus ilmenee väsymystä ja huimausta. Harvoin esiintyy näköhäiriöitä, pahoinvointia tai päänsärkyä. Etenkin hoidon alussa verenpaineen lasku voi aiheuttaa pyörrytystä, kun nousee nopeasti seisomaan. Harvinaisena haittana saattaa esiintyä voimakkaita yliherkkyysoireita, kuten kasvojen, huulien, kielen tai nielun turvotusta. Jos tällaista ilmenee, tulee ottaa heti yhteys lääkäriin.
Lääkettä ei saa käyttää raskauden aikana eikä imetyksen yhteydessä.
Alle 30 °C. Alkuperäispakkauksessa, herkkä kosteudelle.
4 mg: Valkoinen, soikea, kaksoiskupera, viistoreunainen tabletti, jonka toisella puolella on jakouurre. 8 mg: Valkoinen, pyöreä, hieman kaksoiskupera ja viistoreunainen tabletti, jonka toisella puolella on jakouurre.
Nimi | Pakkauskoko | Hinta | Viitehinta | Korvattavuus | Korvattu hinta | |
---|---|---|---|---|---|---|
COVERSYL NOVUM 5 mg tabletti, kalvopäällysteinen 1 x 90 kpl
(Reseptilääke) |
1 x 90 kpl | 27,06 € | 15,78 € |
Korvattava
Alempi erityiskorvaus 65 % Peruskorvaus 40 % |
||
PERINDOPRIL KRKA 4 mg tabletti 1 x 90 fol
(Reseptilääke) |
1 x 90 fol | 15,55 € | 15,78 € |
Korvattava
Alempi erityiskorvaus 65 % Peruskorvaus 40 % |
||
PERINDOPRIL ORION 4 mg tabletti 1 x 90 fol
(Reseptilääke) |
1 x 90 fol | 15,69 € | 15,78 € |
Korvattava
Alempi erityiskorvaus 65 % Peruskorvaus 40 % |
||
PERINDOPRIL RATIOPHARM 4 mg tabletti 1 x 90 fol
(Reseptilääke) |
1 x 90 fol | 16,61 € | 17,20 € | Korvattava | ||
PERINDOPRIL RATIOPHARM 4 mg tabletti 1 x 90 fol
(Reseptilääke) |
1 x 90 fol | 15,58 € | 15,78 € | Korvattava |
Verkkoapteekki.fi on Järvenpään Lähiapteekin verkkokauppa.
Haluamme tarjota sinulle helpon tavan tilata apteekkituotteita luotettavasti viralliselta suomalaiselta apteekilta.
Tarjoamme laajan tuotevalikoiman suosituimpia apteekkituotteita sekä monipuoliset maksu- ja toimitustavat.
Puh. 09 2798 0333
Palvelemme teitä Lähiapteekki Järvenpään aukioloaikojen mukaan
Ma-pe 8-20
La 8-18
Su 10-18
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea
Sähköpostiosoite kirjaamo@fimea.fi
Fimean vaihde: 0295223341
-
-
-