kalsiumkarbonaatti, kolekalsiferoli (D3-vitamiini)
Ikääntyneiden D-vitamiinin ja kalsiumin puutteen ehkäisy ja hoito. Lisäksi D-vitamiini- ja kalsiumlisänä luukadon eli osteoporoosin hoidossa.
Jos lääkäri on määrännyt lääkettä, sitä käytetään lääkärin ohjeen mukaan. Aikuiset ottavat yleensä yhden purutabletin kahdesti vuorokaudessa. Ei ole tarkoitettu lapsille tai nuorille.
Purutabletit pureskellaan tai imeskellään. Rauta- ja sinkkivalmisteet otettava 2 tuntia ennen kalkkivalmistetta tai 2 tuntia sen jälkeen.
Kalsium ja D-vitamiini osallistuvat luun muodostumiseen ja edistävät luuston hyvinvointia. Lisäksi D-vitamiini lisää kalsiumin imeytymistä elimistöön ohutsuolessa.
Lääke ei yleensä aiheuta haittavaikutuksia. Kalsium voi huonontaa eräiden lääkkeiden imeytymistä. Esimerkiksi tetrasykliinimikrobilääkkeet pitää ottaa kaksi tuntia ennen kalsiumin ottamista tai vähintään 4-6 tuntia sen jälkeen.
Itsehoidossa käytettäviä annoksia voidaan käyttää raskauden ja imetyksen aikana. Kalsium ja D-vitamiini erittyvät rintamaitoon, mikä on otettava huomioon, kun lapselle annetaan D-vitamiinilisää.
Alle 30 ºC, pakkaus tiiviisti suljettuna ja kosteudelta suojattuna.
Pyöreä, valkoinen, päällystämätön ja kupera tabletti, jonka halkaisija on 14 mm ja jonka pinnassa voi olla pieniä täpliä.
Nimi | Pakkauskoko | Hinta | Viitehinta | Korvattavuus | Korvattu hinta | |
---|---|---|---|---|---|---|
CALCICHEW D3 FORTE SITRUUNA 500 mg/10 mikrog purutabletti 1 x 180 kpl
(Reseptilääke) |
1 x 180 kpl | 17,58 € | 17,58 € |
Korvattava
Peruskorvaus 40 % |
||
KALCIPOS-D 500 mg/10 mikrog purutabletti 1 x 180 kpl
(Reseptilääke) |
1 x 180 kpl | 17,08 € | 17,58 € |
Korvattava
Peruskorvaus 40 % |
||
KALCIPOS-D 500 mg/10 mikrog tabletti, kalvopäällysteinen 1 x 180 kpl
(Reseptilääke) |
1 x 180 kpl | 17,58 € | 17,58 € |
Korvattava
Peruskorvaus 40 % |
||
D-CALSOR 500 mg/10 mikrog (400 IU) tabletti, kalvopäällysteinen 1 x 180 kpl
(Reseptilääke) |
1 x 180 kpl | 17,08 € | 17,58 € | Korvattava |
Verkkoapteekki.fi on Järvenpään Lähiapteekin verkkokauppa.
Haluamme tarjota sinulle helpon tavan tilata apteekkituotteita luotettavasti viralliselta suomalaiselta apteekilta.
Tarjoamme laajan tuotevalikoiman suosituimpia apteekkituotteita sekä monipuoliset maksu- ja toimitustavat.
Puh. 09 2798 0333
Palvelemme teitä Lähiapteekki Järvenpään aukioloaikojen mukaan
Ma-pe 8-20
La 8-18
Su 10-18
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea
Sähköpostiosoite kirjaamo@fimea.fi
Fimean vaihde: 0295223341
-
-
-