Reseptilääke

OFTAN AKVAKOL 5 mg/ml silmätipat, liuos 1 x 10 ml

Tuotetta on varastossa

15,13
 
 

Valitettavasti emme voi taata lämpöherkkien tuotteiden säilymistä kuljetuksen aikana, joten niiden tilaaminen on mahdollista vain noudettavaksi apteekista.

Käytettävissä olevat toimitustavat: Nouto Järvenpään Lähiapteekilta, Noutolokero LIDL Järvenpää Terhola, Noutolokero Pajalan K-Supermarket, Lääketaksi kotiinkuljetus Järvenpään alueella, Postnord noutopisteet, Fedex
Reseptilääke
Ei korvattava

Vaikuttava aine

kloramfenikoli

Käyttötarkoitus

Bakteerien aiheuttamien silmätulehdusten, joita esiintyy mm. silmäluomien sisäpuolella ja silmän pinnalla (sidekalvo ja sarveiskalvo) sekä kyynelteissä, hoito. Lisäksi tulehdusten ehkäisy silmään kohdistuvien tapaturmien ja leikkausten ym. toimenpiteiden jälkeen.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan. Tavallisesti annostellaan aluksi 1-2 tippaa 6-8 kertaa vuorokaudessa. Oireiden lievennyttyä antoväliä pidennetään. Hoitoa jatketaan yleensä pari vuorokautta oireiden häviämisen jälkeenkin, jolloin tulehduksen uusiutumisvaara vähenee.

Lääkkeen ottaminen

Silmä on puhdistettava mahdollisista eritteistä ennen annostelua. Pakkauksessa on yksityiskohtaiset ohjeet lääkkeen käyttöä varten. Kertakäyttöpipeteistä riittää ainetta yleensä kumpaankin silmään. Tulehtuneessa silmässä ei saa käyttää piilolinssiä.

Vaikutustapa

Kloramfenikoli on antibiootti, joka estää bakteerien kasvua ja lisääntymistä.

Haittavaikutukset

Haittavaikutukset ovat harvinaisia. Silmätippojen annostelu voi sumentaa näkökyvyn hetkellisesti, jolloin on odotettava, että näkökyky normalisoituu ennen autolla ajamista.

Raskaus ja imetys

Lääkäri arvioi lääkkeen käytön raskauden ja imetyksen aikana.

Säilytys

Säilytä jääkaapissa (2–8 °C).

Avattu laminaattipussi ja pullo: 

Silmätippapullo: 2 vuotta. Avattu pullo: 28 päivää alle 25 °C:ssa.

Kerta-annospipetit: 2 vuotta. Pussin avaamisen jälkeen: 28 päivää alle 25 °C:ssa alkuperäisessä pussissa. Herkkä valolle.

Ulkonäkö

Kirkas ja väritön tai hieman kellertävä liuos

Tuotteen lisätiedot


Selaa tätä tuoteryhmää: SILMÄTULEHDUSLÄÄKKEET
© 2024 Lääketietokeskus