Toimitus 0 € yli 50 €:n tilauksiin*
Toimitus 0 € yli 50 €:n tilauksiin*
Tuotetta on varastossa
desogestreeli
Raskauden ehkäisy.
Lääkärin ohjeen mukaan. Tavallisesti 1 tabletti kerran päivässä. Lääkettä käytetään jatkuvasti, myös vuodon aikana, ja uusi pakkaus aloitetaan heti edellisen loputtua.
Joka päivä otetaan yksi tabletti vesilasillisen kera, aina samaan kellonaikaan. Käytön tulee olla mahdollisimman säännöllistä. Jos tabletin ottaminen ajallaan unohtuu, otetaan se heti muistettaessa, mikäli aikaa on kulunut vähemmän kuin 12 tuntia. Seuraavana päivänä tabletti otetaan normaaliin aikaan. Ehkäisyteho vaarantuu, jos tabletin ottaminen unohtuu yli 12 tunnilla. Tällöin on varminta käyttää viikon ajan samanaikaisesti lisäehkäisyä, esimerkiksi kondomia. Myös oksentelu 3-4 tunnin sisällä tabletin ottamisen jälkeen voi heikentää tehoa.
Desogestreeli on keltarauhashormoni ja valmiste kuuluu ns. minipillereiden ryhmään. Siinä on vain yksi vaikuttava aine, joka vaikuttaa pääasiassa estämällä munasolun irtoamisen. Lisäksi valmiste muuttaa kohdunkaulan liman koostumusta, mikä parantaa ehkäisytehoa. Minipilleri valitaan ehkäisytabletiksi usein haluttaessa käyttää tabletteja imetyksen aikana, tai jos yhdistelmävalmisteiden sisältämää estrogeenia ei haluta syystä tai toisesta käyttää.
Lääkkeen käytön aikana voi joskus esiintyä vuotohäiriöitä, mielialan vaihtelua, sukupuolisen halun heikkenemistä, rintojen arkuutta, aknea, pahoinvointia, päänsärkyä tai painonnousua. Maksaläiskiä voi tulla auringossa, jos niitä muutoinkin ilmaantuu helposti. Jos ilmenee mielialamuutoksia tai masentuneisuutta, tulisi ottaa yhteyttä lääkäriin. Mäkikuismaa sisältäviä rohdosvalmisteita ei pidä käyttää samanaikaisesti lääkkeen kanssa.
Ei saa käyttää raskauden aikana. Lääkäri arvioi lääkkeen käytön imetyksen yhteydessä.
Tämä lääkevalmiste ei vaadi lämpötilan suhteen erityisiä säilytysolosuhteita. Säilytä läpipainopakkaus alkuperäisessä pussissa. Herkkä valolle. Herkkä kosteudelle. Pussin avaamisen jälkeen säilyy 1 kuukauden.
Valkoinen, pyöreä, kaksoiskupera tabletti, ∅ 5 mm. Toisella puolella merkintä KV, jonka alapuolella 2, toisella puolella ORGANON*.
Nimi | Pakkauskoko | Hinta | Viitehinta | Korvattavuus | Korvattu hinta | |
---|---|---|---|---|---|---|
CERAZETTE 75 mikrog tabletti, kalvopäällysteinen 3 x 28 fol
(Reseptilääke) |
3 x 28 fol | 18,81 € | Ei korvattava |
Verkkoapteekki.fi on Järvenpään Lähiapteekin verkkokauppa. Haluamme tarjota sinulle helpon tavan tilata apteekkituotteita ja lääkkeitä luotettavasti viralliselta suomalaiselta apteekilta. Tarjoamme laajan tuotevalikoiman suosituimpia apteekkituotteita sekä monipuoliset maksu- ja toimitustavat.
* Ilmaisten toimituskulujen laskennassa ei huomioida lääkevalmisteita.
© Verkkoapteekki.fi 2025