Valitettavasti emme voi taata lämpöherkkien tuotteiden säilymistä kuljetuksen aikana, joten niiden tilaaminen on mahdollista vain noudettavaksi apteekista.
Käytettävissä olevat toimitustavat: Nouto Järvenpään Lähiapteekilta, Noutolokero LIDL Järvenpää Terhola, Noutolokero Pajalan K-Supermarket, Lääketaksi kotiinkuljetus Järvenpään alueella
deksametasoni, kloramfenikoli
Lääkettä käytetään silmän ja sen sidekalvon tulehdusten ja yliherkkyysoireiden hoitoon erityisesti silloin, kun tulehdusalue rähmii.
Lääkärin ohjeen mukaan. Pieni määrä voidetta levitetään silmään yleensä 1-3 kertaa vuorokaudessa. Voide sopii hyvin yölliseen lääkitykseen. Tippoja tiputetaan 4-6 kertaa vuorokaudessa.
Silmävoide annostellaan silmän sidekalvopussiin eli silmän ylä- tai alaluomen taakse. Silmätipat tiputetaan silmän sidekalvopussiin eli alaluomen taakse pää taaksepäin taivutettuna. Tämän jälkeen on hyvä pitää silmä kiinni hetken aikaa. Mikäli silmään laitetaan useita tippoja, on niiden välillä hyvä pitää pieni tauko. Tipoissa on säilytysainetta, joka voi värjätä pehmeät piilolasit. Ne on otettava pois ennen tippojen ottamista ja ne saa laittaa takaisin aikaisintaan 15 minuutin kuluttua ottamisesta. Silmävoiteen kanssa ei piilolinssien käyttöä suositella.
Deksametasoni on kortisonijohdos, joka rauhoittaa paikallisesti käytettynä silmän yliherkkyys- ja tulehdusoireita. Kloramfenikoli on antibiootti, joka kulkeutuu hyvin silmän eri osiin ja tappaa monia erilaisia bakteereita.
Lääkkeen yleisimmät haittavaikutukset pitkäaikaiskäytössä ovat silmäpaineen nousu, sarveiskalvon haavaumat ja samentumat ja silmän linssin samentuminen. Jos ilmaantuu näköhäiriöitä, niistä ilmoitettava lääkärille.
Lääkäri harkitsee lääkkeen käytön raskauden ja imetyksen aikana.
Säilytä jääkaapissa (2ºC – 8ºC). Avatun pakkauksen kestoaika on 28 päivää.
Pidä pullo ulkopakkauksessa. Herkkä valolle.
Silmätipat: Kirkas, väritön tai hieman kellertävä liuos.
Silmävoide: Vaalea, pehmeä, läpikuultava voide.
Verkkoapteekki.fi on Järvenpään Lähiapteekin verkkokauppa.
Haluamme tarjota sinulle helpon tavan tilata apteekkituotteita luotettavasti viralliselta suomalaiselta apteekilta.
Tarjoamme laajan tuotevalikoiman suosituimpia apteekkituotteita sekä monipuoliset maksu- ja toimitustavat.
Puh. 09 2798 0333
Palvelemme teitä Lähiapteekki Järvenpään aukioloaikojen mukaan
Ma-pe 8-20
La 8-18
Su 10-18
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea
Sähköpostiosoite kirjaamo@fimea.fi
Fimean vaihde: 0295223341
-
-
-