Valitettavasti nämä tuotteet eivät ole myynnissä
tsolpideemi
Unettomuuden lyhytaikainen hoito. Unettomuutta voidaan helpottaa myös lääkkeettömillä keinoilla, joista kannattaa keskustella lääkärin tai hoitajan kanssa.
Lääkärin ohjeen mukaan. Iäkkäät ja heikkokuntoiset ovat herkempiä kuin terveet aikuiset lääkkeen unettaville ja myös haitallisille vaikutuksille. Heillä käytetään tavallista pienempiä annoksia. Lääkettä ei käytetä lapsilla eikä alle 18-vuotiailla nuorilla. Lääke on tarkoitettu lyhytaikaiseen ja tilapäiseen käyttöön. Se tarkoittaa, että lääkettä käytetään muutaman päivän ajan tai enintään kaksi-neljä viikkoa. Pitkäaikainen käyttö saattaa heikentää lääkkeen vaikutusta ja aiheuttaa riippuvuutta
Tabletti niellään nesteen kera. Lääke otetaan juuri ennen nukkumaan menoa, sillä sen vaikutus alkaa nopeasti.
Tsolpideemi on bentsodiatsepiinien kaltainen aine, joka vaikuttaa aivoissa siten, että se väsyttää ja edistää nukahtamista ja nukkumista.
Lääkkeen käytön aikana voi joskus esiintyä hengitystietulehduksia, aistiharhoja, ahdistuneisuutta, painajaisia, masennusta, väsymystä, päänsärkyä, huimausta, unettomuuden vaikeutumista, muistihäiriöitä, selkäkipua, mahavaivoja tai tokkuraisuutta seuraavana päivänä. Haittavaikutuksia esiintyy enemmän suurilla annoksilla, ja niitä voidaan vähentää ottamalla lääke juuri ennen nukkumaan menoa. Jos lääkettä käytetään päivittäin useita viikkoja, se voi johtaa lääkeriippuvuuteen. Lääke voi heikentää ajokykyä ja koneiden käyttökykyä, mitä alkoholi voimistaa. Lääkkeen käytön yhteydessä pitää välttää alkoholin käyttöä. Alkoholi, psyykenlääkkeet ja muut rauhoittavat lääkkeet tehostavat lääkkeen vaikutuksia ja yhteiskäyttö saattaa johtaa yllättäviin reaktioihin. Muista mahdollisista yhteisvaikutuksista kannattaa keskustella lääkärin tai apteekkihenkilökunnan kanssa.
Lääkettä ei suositella käytettäväksi raskauden aikana eikä imetyksen yhteydessä.
Tämä lääkevalmiste ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita.
Stilnoct 10 mg on soikea, valkoinen tai lähes valkoinen kalvopäällysteinen tabletti, jonka toisella puolella on jakouurre ja kohopainatus ”SN10”.
Nimi | Pakkauskoko | Hinta | Viitehinta | Korvattavuus | Korvattu hinta | |
---|---|---|---|---|---|---|
SOMNOR 10 mg tabletti, kalvopäällysteinen 1 x 20 fol
(Reseptilääke) |
1 x 20 fol | 2,87 € | 3,15 € |
Korvattava
Peruskorvaus 40 % |
||
STELLA 10 mg tabletti, kalvopäällysteinen 1 x 20 fol
(Reseptilääke) |
1 x 20 fol | 2,87 € | 3,15 € |
Korvattava
Peruskorvaus 40 % |
||
ZOLPIDEM VITABALANS 10 mg tabletti, kalvopäällysteinen 1 x 20 fol
(Reseptilääke) |
1 x 20 fol | 2,65 € | 3,15 € | Korvattava |
Verkkoapteekki.fi on Järvenpään Lähiapteekin verkkokauppa.
Haluamme tarjota sinulle helpon tavan tilata apteekkituotteita luotettavasti viralliselta suomalaiselta apteekilta.
Tarjoamme laajan tuotevalikoiman suosituimpia apteekkituotteita sekä monipuoliset maksu- ja toimitustavat.
Puh. 09 2798 0333
Palvelemme teitä Lähiapteekki Järvenpään aukioloaikojen mukaan
Ma-pe 8-20
La 8-18
Su 10-18
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea
Sähköpostiosoite kirjaamo@fimea.fi
Fimean vaihde: 0295223341
-
-
-