klaritromysiini
Erilaisten bakteerien aiheuttamien tulehdusten hoito, etenkin hengitysteissä ja ihossa, aikuisilla ja vähintään 12-vuotiailla lapsilla.
Lääkärin ohjeen mukaan.
Tabletti niellään runsaan nesteen (esim. vesilasillisen) kera ruokailusta riippumatta.
Lääke vaikuttaa parhaiten, kun sitä on elimistössä tarpeeksi suuria määriä riittävän pitkään. Tämän vuoksi kuuri kannattaa ottaa loppuun ja noudattaa annostusohjetta muutoinkin tarkasti.
Klaritromysiini on makrolidiantibiootti. Se tappaa bakteereita estämällä niitä valmistamasta valkuaisaineita.
Lääkkeen käytön aikana voi joskus esiintyä unettomuutta, päänsärkyä, mahavaivoja, ihottumaa tai hikoilua. Mahdolliset huimaus, sekavuus ja ajan tai paikan tajun heikkeneminen voivat heikentää ajokykyä. Jos ilmenee ruokahaluttomuutta, keltaisuutta, virtsan tummuutta, kutinaa tai vatsan alueen aristusta, otettava yhteys lääkäriin. Lääkkeellä voi olla yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa, joten kaikista muista lääkityksistä tai luontaistuotteista on neuvoteltava lääkärin tai apteekkihenkilökunnan kanssa.
Lääkäri arvioi lääkkeen käytön raskauden ja imetyksen aikana.
Säilytä alle 25 °C. Säilytä alkuperäispakkauksessa. Herkkä valolle.
ZECLAR tabletti, kalvopäällysteinen 250 mg Keltainen ja soikea kalvopäällysteinen tabletti. 250 mg:n tabletin koko noin 16 x 8 x 6 mm. 500 mg:n tabletin koko noin 19 x 9 x 7 mm. ZECLAR tabletti, kalvopäällysteinen 500 mg Keltainen ja soikea kalvopäällysteinen tabletti, koko noin 19 x 9 x 7 mm.
Nimi | Pakkauskoko | Hinta | Viitehinta | Korvattavuus | Korvattu hinta | |
---|---|---|---|---|---|---|
CLARITHROMYCIN KRKA 500 mg tabletti, kalvopäällysteinen 1 x 14 fol
(Reseptilääke) |
1 x 14 fol | 36,26 € | 36,76 € |
Korvattava
Peruskorvaus 40 % |
Verkkoapteekki.fi on Järvenpään Lähiapteekin verkkokauppa.
Haluamme tarjota sinulle helpon tavan tilata apteekkituotteita luotettavasti viralliselta suomalaiselta apteekilta.
Tarjoamme laajan tuotevalikoiman suosituimpia apteekkituotteita sekä monipuoliset maksu- ja toimitustavat.
Puh. 09 2798 0333
Palvelemme teitä Lähiapteekki Järvenpään aukioloaikojen mukaan
Ma-pe 8-20
La 8-18
Su 10-18
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea
Sähköpostiosoite kirjaamo@fimea.fi
Fimean vaihde: 0295223341
-
-
-