isosorbidimononitraatti
Sydänlihaksen hapenpuutteesta johtuvan puristavan rintakivun eli angina pectoris -kivun ehkäisy. Tätä lääkettä ei ole tarkoitus käyttää jo alkaneen kohtauksen lievittämiseen, vaan siihen tarvitaan lyhytvaikutteisia nitrolääkkeitä. Lääkettä käytetään myös sydämen vajaatoiminnan hoitoon.
Lääkärin ohjeen mukaan.
Tabletit niellään kokonaisina vesilasillisen kera. Niitä ei saa pureskella rikki eikä niiden anneta liueta suussa, kuten tehdään käytettäessä lyhytvaikutteisia nitroja kipuoireiden hoitoon. Alkoholin käytössä on noudatettava varovaisuutta, sillä alkoholi saattaa voimistaa lääkkeen vaikutusta ja aiheuttaa liiallisen verenpaineen laskun. Sildenafiilia, tadalafiilia, vardenafiilia tai muita samankaltaisesti vaikuttavia erektiohäiriölääkkeitä ei saa käyttää säännöllisen nitraattilääkityksen yhteydessä. Lääkkeen käyttöä ei saa keskeyttää äkillisesti eikä omin päin.
Isosorbidi-5-mononitraatti kuuluu nitraatteihin. Se laajentaa verisuonia ja keventää siten sydämen kuormaa. Se myös avartaa sepelvaltimoita eli sydänlihakselle happirikasta verta kuljettavia suonia, jolloin lihas saa ravintoa entistä paremmin.
Lääkkeen yleisin haittavaikutus on varsinkin hoidon alussa esiintyvä päänsärky, joka ilmaantuu lääkkeen ottamisen jälkeen. Pitempiaikaisessa käytössä ilmiö usein häviää. Joskus saattaa esiintyä myös verenpaineen laskua, ihottumaa, huimausta, heikkouden tunnetta, pahoinvointia tai oksentelua. Saattaa heikentää ajokykyä erityisesti hoidon alussa.
Lääkäri arvioi lääkkeen käytön raskauden ja imetyksen aikana.
Säilytä alle 25 °C.
Ismox 10 mg: Valkoinen ja pyöreä tabletti (halkaisija n. 6 mm), jossa merkinnät ISMO ja 10. Ismox 20 mg: Valkoinen, jakouurteellinen ja pyöreä tabletti (halkaisija n. 8 mm), jossa on merkinnät BM ja 3B.
Nimi | Pakkauskoko | Hinta | Viitehinta | Korvattavuus | Korvattu hinta | |
---|---|---|---|---|---|---|
ISANGINA 20 mg tabletti 1 x 100 fol
(Reseptilääke) |
1 x 100 fol | 9,74 € | 10,24 € |
Korvattava
Alempi erityiskorvaus 65 % Peruskorvaus 40 % |
||
ORMOX 20 mg tabletti 1 x 100 kpl
(Reseptilääke) |
1 x 100 kpl | 10,23 € | 10,24 € |
Korvattava
Alempi erityiskorvaus 65 % Peruskorvaus 40 % |
Verkkoapteekki.fi on Järvenpään Lähiapteekin verkkokauppa.
Haluamme tarjota sinulle helpon tavan tilata apteekkituotteita luotettavasti viralliselta suomalaiselta apteekilta.
Tarjoamme laajan tuotevalikoiman suosituimpia apteekkituotteita sekä monipuoliset maksu- ja toimitustavat.
Puh. 09 2798 0333
Palvelemme teitä Lähiapteekki Järvenpään aukioloaikojen mukaan
Ma-pe 8-20
La 8-18
Su 10-18
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea
Sähköpostiosoite kirjaamo@fimea.fi
Fimean vaihde: 0295223341
-
-
-