prednisoloni
Lääke lievittää tulehdus- ja yliherkkyysoireita silmän eri osissa. Sitä käytetään myös silmäleikkausten jälkeen edistämään paranemista.
Lääkärin ohjeen mukaan. Hoito aloitetaan yleensä ottamalla 1-2 tippaa joka tunti kahden vuorokauden ajan, minkä jälkeen ottokertoja voidaan harventaa.
Pulloa on ravisteltava hyvin ennen käyttöä. Tiputuskärjellä ei saa koskettaa silmää, sitä ympäröivää ihoa tai muita pintoja. Avatun pakkauksen kestoaika on 1 kk. Pehmeitä piilolinssejä ei saa pitää käytön aikana. Piilolinssit pitää poistaa ennen tippojen laittamista ja odottaa vähintään 15 minuuttia, ennen kuin ne asetetaan jälleen paikoilleen.
Lääke on kortikosteroidi, joka rauhoittaa tulehdusta ja lievittää kudosturvotusta vähentämällä tulehduksen välittäjäaineiden muodostumista elimistössä.
Lääke saattaa joskus aiheuttaa yliherkkyyttä, nokkosihottumaa, päänsärkyä, silmänpaineen nousua, kaihia, vierasesineen tunnetta silmässä, silmän tulehdusta, ärsytystä, kipua, punoitusta tai näön hämärtymistä, sekä makuhäiriöitä ja kutinaa.
Lääkäri harkitsee lääkkeen käytön raskauden aikana. Ei yleensä pitäisi käyttää imetyksen aikana.
Säilytä alle 25 °C. Ei saa jäätyä.
Pidä pullo ulkopakkauksessa. Herkkä valolle.
Valkoinen, tiheä, hienojakoinen suspensio.
Nimi | Pakkauskoko | Hinta | Viitehinta | Korvattavuus | Korvattu hinta | |
---|---|---|---|---|---|---|
PRED FORTE 10 mg/ml silmätipat, suspensio 1 x 5 ml
(Reseptilääke) |
1 x 5 ml | 11,77 € | Ei korvattava | |||
PRED FORTE 10 mg/ml silmätipat, suspensio 1 x 5 ml
(Reseptilääke) |
1 x 5 ml | 11,76 € | Ei korvattava | |||
PRED FORTE 10 mg/ml silmätipat, suspensio 1 x 5 ml
(Reseptilääke) |
1 x 5 ml | 11,39 € | Ei korvattava |
Verkkoapteekki.fi on Järvenpään Lähiapteekin verkkokauppa.
Haluamme tarjota sinulle helpon tavan tilata apteekkituotteita luotettavasti viralliselta suomalaiselta apteekilta.
Tarjoamme laajan tuotevalikoiman suosituimpia apteekkituotteita sekä monipuoliset maksu- ja toimitustavat.
Puh. 09 2798 0333
Palvelemme teitä Lähiapteekki Järvenpään aukioloaikojen mukaan
Ma-pe 8-20
La 8-18
Su 10-18
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea
Sähköpostiosoite kirjaamo@fimea.fi
Fimean vaihde: 0295223341
-
-
-