Valitettavasti emme voi taata lämpöherkkien tuotteiden säilymistä kuljetuksen aikana, joten niiden tilaaminen on mahdollista vain noudettavaksi apteekista.
Käytettävissä olevat toimitustavat: Nouto Järvenpään Lähiapteekilta, Noutolokero LIDL Järvenpää Terhola, Noutolokero Pajalan K-Supermarket, Lääketaksi kotiinkuljetus Järvenpään alueella
darbepoetiini alfa
Vaikean munuaisten vajaatoiminnan vuoksi syntyvän anemian hoito aikuisilla ja 11 vuotta täyttäneillä lapsilla. Lisäksi soveltuu aikuispotilaille syöpälääkityksen yhteydessä syntyvän oireisen anemian hoitoon.
Lääkäri harkitsee annostuksen yksilöllisen tarpeen mukaan.
Lääke annetaan ruiskeena laskimoon tai ihon alle. Ihonalaisen ruiskeen voi antaa myös potilas itse.
Darbepoetiini lisää punaisten verisolujen muodostumista.
Yleisimmät haittavaikutukset ovat yliherkkyysreaktiot, turvotus sekä verenpaineen nousu. Josku voi ilmaantua myös ihon punoitusta, ihottumaa, veritulppia sekä pistoskohdan kipua.
Lääkkeen käyttö raskauden aikana lääkärin harkinnan mukaan. Lääkehoidon aikana ei pidä imettää.
Säilytä jääkaapissa (2 °C - 8 °C).
Ei saa jäätyä.
Pidä esitäytetty ruisku tai kynä ulkopakkauksessa. Herkkä valolle.
Aranesp voidaan ottaa tarvittaessa säilytystilasta huoneenlämpöön (enintään 25 °C) yhden kerran enintään seitsemän vuorokauden ajaksi. Kun esitäytetty ruisku tai kynä on otettu jääkaapista ja se on lämmennyt huoneenlämpöiseksi (enintään 25 °C), se on käytettävä 7 vuorokauden kuluessa tai hävitettävä.
Kirkas väritön liuos.
Verkkoapteekki.fi on Järvenpään Lähiapteekin verkkokauppa.
Haluamme tarjota sinulle helpon tavan tilata apteekkituotteita luotettavasti viralliselta suomalaiselta apteekilta.
Tarjoamme laajan tuotevalikoiman suosituimpia apteekkituotteita sekä monipuoliset maksu- ja toimitustavat.
Puh. 09 2798 0333
Palvelemme teitä Lähiapteekki Järvenpään aukioloaikojen mukaan
Ma-pe 8-20
La 8-18
Su 10-18
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea
Sähköpostiosoite kirjaamo@fimea.fi
Fimean vaihde: 0295223341
-
-
-