Toimitus 0 € yli 50 €:n tilauksiin*
Toimitus 0 € yli 50 €:n tilauksiin*
Tuotetta on varastossa
okskarbatsepiini
Epilepsiakohtausten hoito ja ehkäisy.
Lääkärin ohjeen mukaan. Hoito aloitetaan yleensä pienellä annoksella, jota suurennetaan jatkossa tarpeen mukaan.
Tabletit otetaan aterian yhteydessä tai heti sen jälkeen nesteen kera. Tabletit voi myös sekoittaa veteen, jolloin juoma sekoitetaan lusikalla ja otetaan välittömästi.
Lääke estää lihaskouristuksia aiheuttavien sähköärsykkeiden leviämistä aivoissa.
Haittavaikutuksia voi esiintyä hoidon alkuvaiheessa, mutta ne tavallisesti häviävät hoidon jatkuessa. Tällaisia ovat mm. väsymys, huimauksen tunne, uneliaisuus ja päänsärky. Myös mm. vapinaa, unihäiriöitä, korvien soimista, mielialan muutoksia, pahoinvointia, ihottumaa tai turvotusta voi ilmaantua. Erityisesti ihottumasta sekä kuumeen, ihon veripurkaumien ja suun limakalvon aftojen ilmaantumisesta on ilmoitettava lääkärille. Alkoholin käyttöä lääkityksen aikana tulee välttää. Lääkkeen joillekin aiheuttama väsymys sekä huimauksen tunne heikentävät tarkkaavaisuutta mm. liikenteessä.
Lääkkeen käyttö raskauden aikana edellyttää lääkärin huolellista arviota. Sen käytöstä imetyksen yhteydessä on myös neuvoteltava lääkärin kanssa. Lääke saattaa heikentää ehkäisytablettien tehoa.
Tämä lääkevalmiste ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita.
Apydan 300 mg: Pyöreä, litteä, vaaleankeltainen, ristikkäisjakouurteinen tabletti, jossa on punertavaa väriä. Tabletin voi jakaa yhtä suuriksi annoksiksi.
Apydan 600 mg: Soikea, litteä, vaaleankeltainen jakouurteinen tabletti, jossa on punertavaa väriä. Tabletin voi jakaa yhtä suuriksi annoksiksi.
Reseptitieto |
Reseptilääkkeitä ostettaessa hintaan lisätään 2,47 euron toimitusmaksu. Apteekin perimä hinta on tämän vuoksi suurempi kuin tuotetiedoissa näkyvä hinta. Jos valmiste on korvattava, asiakas saa korvauksen myös toimitusmaksusta.
|
Verkkoapteekki.fi on Järvenpään Lähiapteekin verkkokauppa. Haluamme tarjota sinulle helpon tavan tilata apteekkituotteita ja lääkkeitä luotettavasti viralliselta suomalaiselta apteekilta. Tarjoamme laajan tuotevalikoiman suosituimpia apteekkituotteita sekä monipuoliset maksu- ja toimitustavat.
* Ilmaisten toimituskulujen laskennassa ei huomioida lääkevalmisteita.
© Verkkoapteekki.fi 2025