olaparibi
Lääkettä käytetään uusiutuneen munasarja-, munanjohdin tai vatsaontelon syövän ylläpitohoitoon platinayhdisteitä sisältäneen syöpähoidon jälkeen.
Lääkärin ohjeen mukaan, yleensä kaksi kertaa vuorokaudessa.
Kapselit: Otetaan tyhjään mahaan, vähintään 2 tuntia ennen tai 1 tunti jälkeen syömisen. Jos annos unohtuu ottaa, seuraava annos otetaan tavanomaiseen aikaan. Tabletit: Niellään kokonaisina, ei saa pureskella, murskata, liuottaa tai jakaa. Voidaan ottaa ruokailusta riippumatta. Jos annos unohtuu ottaa, seuraava annos otetaan tavanomaiseen aikaan. Kapselit ja tabletit eivät ole keskenään vaihtokelpoisia.
Lääke kuuluu PARP-estäjiin. Se estää kasvainsolujen perintöaineksen vaurioiden korjautumista ja siten aiheuttaa syöpäsolujen kuoleman, jolloin kasvaimen kasvu hidastuu.
Lääkkeen yleisimmät haittavaikutukset ovat anemia, heikentynyt ruokahalu, päänsärky, huimaus, makuaistin muutokset, yskä, pahoinvointi, oksentelu, ripuli, ruoansulatusvaivat ja väsymys. Joskus saattaa esiintyä myös muutoksia verisolujen määrissä, ihottumaa, ylävatsakipuja ja suutulehdusta.
Ei saa käyttää raskauden aikana. Ennen hoidon aloitusta on tehtävä raskaustesti; sekä myös hoidon aikana lääkäri arvion mukaan. Ennen hoitoa, hoidon aikana ja kuukauden ajan sen päättymisestä on käytettävä kahta luotettavaa raskauden ehkäisymenetelmää. Ei saa käyttää imetyksen aikana. Imetyksen voi aloittaa kuukauden kuluttua hoidon päättymisestä.
LYNPARZA kapseli, kova 50 mg Säilytä jääkaapissa (2 °C–8 °C). Ei saa jäätyä. Jäätyneet kapselit on hävitettävä. Lynparza-kapselit voi säilyttää enintään 3 kuukautta alle 30 °C. Kapselit on hävitettävä tämän ajanjakson jälkeen. LYNPARZA tabletti, kalvopäällysteinen 100 mg, 150 mg Säilytä alkuperäisessä pakkauksessa. Herkkä kosteudelle. Tämä lääkevalmiste ei vaadi lämpötilan suhteen erityisiä säilytysolosuhteita.
LYNPARZA kapseli, kova 50 mg Valkoinen, läpinäkymätön, kokoa 0 oleva kova kapseli, jossa merkintä ”OLAPARIB 50 mg” ja AstraZenecan logo mustalla painovärillä. LYNPARZA tabletti, kalvopäällysteinen 100 mg, 150 mg Lynparza 100 mg kalvopäällysteinen tabletti Lynparza 150 mg kalvopäällysteinen tabletti
Keltainen tai tummankeltainen soikea kaksoiskupera tabletti, jonka toiselle puolelle on kaiverrettu ”OP100” ja toisella puolella ei ole merkintöjä.
Vihreä tai vihreänharmaa soikea kaksoiskupera tabletti, jonka toiselle puolelle on kaiverrettu ”OP150” ja toisella puolella ei ole merkintöjä.
Verkkoapteekki.fi on Järvenpään Lähiapteekin verkkokauppa.
Haluamme tarjota sinulle helpon tavan tilata apteekkituotteita luotettavasti viralliselta suomalaiselta apteekilta.
Tarjoamme laajan tuotevalikoiman suosituimpia apteekkituotteita sekä monipuoliset maksu- ja toimitustavat.
Puh. 09 2798 0333
Palvelemme teitä Lähiapteekki Järvenpään aukioloaikojen mukaan
Ma-pe 8-20
La 8-18
Su 10-18
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea
Sähköpostiosoite kirjaamo@fimea.fi
Fimean vaihde: 0295223341
-
-
-